Vatsavaivoja ja skipattuja treenejä

Harjoittelin viime viikolla laskentatavasta riippuen noin 9,5 tuntia tai 12,5 tuntia. Ero tulee siitä, lasketaanko kävelyt mukaan. Niissä syke ei juuri nouse, vaan pysyy pk:n alapuolella, mutta toki energiaa palaa ja kokonaiskuormitus kasvaa. Yleensä en laske hyötyliikuntaa kertymiin, vaikka viikon aikana tulee jonkin verran pyöräily- ja kävelykilometrejä myös arkiliikunnasta.

Tällä viikolla harjoittelin vain 4 tuntia. Toki oli tarkoituskin pitää selkeästi kevyempi viikko, mutta se ei toteutunut aivan kuten piti. Maanantain ja tiistain pidin suunnitellusti lepoa, mutta en muistanut syödä riittävästi. Maanantaina olo oli petollisen hyvä, toki väsynyt mutta ei erityisen raskas, kun taas tiistaina tunsin energiavajeen oireet huimauksena ja heikkona olona. Pelkästä levosta ei ole hyötyä, jos elimistö ei saa tarvitsemaansa energiaa ja rakennusaineita harjoittelusta palautumiseen. 

Kun vähän myöhässä ymmärsin että kevyestä viikosta huolimatta on edelleen syötävä suhteellisen runsaasti, elimistö tuntui blokkaavan ruuansulatuksen melkein kokonaan. En kärsinyt varsinaisesti ummetuksesta, mutta tuntui ettei mikään syömäni liiku mihinkään, vatsa ei huolinut ruokaa ja silti oli nälkäinen olo. Toki jos imeytyminen takkuaa, ei elimistö saa hyödynnettyä ruuan energiaa, vaikka kuinka söisi. Näin sen ainakin järkeilen. 

Keskiviikkona kävin uinnin tekniikkaopetusryhmän harjoituksissa ja treeni kulki kohtalaisesti. Loppuviikoksi olin suunnitellut juoksua, punttia ja uintia, mutta torstai-iltana tuntui ettei yhtään huvita lähteä juoksutreeneihin. Olo tuntui vetämättömälle ja sängyllä maatessani vartaloni alkoi nykiä ja sätkiä, minkä ei kai pitäisi olla vaarallista mutta mitä olen mielessäni pitänyt merkkinä rasittuneisuudesta ja kehoni tapana reagoida siihen. Halusin vain nukkumaan, joten jätin treenit väliin.

Perjantaina otin salikamat mukaan tarkoituksena mennä töistä suoraan puntille. Taas tuntui ettei ole mitään mielenkiintoa, mutta koitin tsempata ja lahjoa itseäni lupaamalla vähän lyhyemmän treenin. Päivällä töissä särki vähän päätä ja huimasi, ja kun lähdin pyöräilemään töistä, päässä tuntui oudolta ja kuvotti. Punnitsin viimeiseen asti, käännyin vasta kolmannesta mahdollisesta liittymästä salille, lukitsin pyörän ja kävin pukuhuoneessa vain toteamassa itselleni, että nyt ei ole treeniolo, eikä kyse ole laiskuudesta. Huonovointisuus jatkui koko illan, mutta siinä mielessä olo alkoi kääntyä parempaan, että ruoka tuntui taas uppoavan ja ruuansulatus alkoi toimia normaalimmin. 

Lauantaiaamuna olin järjettömän pahalla päällä. Osittain fyysisesti huonosta olosta, kun en ollut päässyt koko viikolla liikkumaan kunnolla, ja siitä harmituksesta, että en ilmeisesti ollut onnistunut kuormituksen hallinnassa tai että viimeistään palautumisvaiheessa tein tyhmän virheen, kun en kiinnittänyt huomiota energiansaantiin. En ollut myöskään huomioinut riittävän hyvin sitä, että lyhyenkin loman jälkeen töihin palaaminen on omalla tavallaan väsyttävää. Mietin mikä olisi tässä tilanteessa viisainta, ja päätin jättää uintitreenit väliin ja käydä tekemässä punttia, joka kuitenkin on heikoin lenkkini ja jota minun pitäisi tehdä enemmän. Se oli varmaan lopulta hyvä ratkaisu, vaikka lauantai ei oikein tunnu samalta ilman uintitreenejä ja tuttuja rutiineja. 

Tänään sunnuntaina odotin että aamu valkenisi, heitin nastalenkkarit jalkaan ja uuden hienon seuran logolla varustetun talvipyöräilytakin ylleni ja suuntasin hieman kostean harmaaseen talvimaisemaan. Ajattelin että jos kulkee, juoksen pitkiksen, mutta jos ei, niin sitten vähän lyhyemmän. Puntti tuntui jaloissa, muuten olo oli ihan hyvä verrattuna edeltäviin päiviin. Hölköttelin 10 km, loppumatkasta jalat kipeytyivät, syke nousi ja vauhti laski. Ei mikään oppikirjalenkki, mutta mitä sitten. Paukutin loppuun pari vk-pätkää, että saisin askelluksen paremmaksi tai ehkä ihan vain siksi, että huvitti. 

En tiedä pitäisikö hankkia jotain ravinto-ohjausta. Toisaalta ravitsemusasiat ovat loppupelissä aika yksinkertaisia ja tietoa on hyvin tarjolla, mutta koen että minun on kuitenkin vaikea koostaa ateriat niin että energiaa tulisi tasaisesti ja riittävästi eikä vatsa menisi tukkoon. Oman vaikeutensa tuo haavainen paksusuolen tulehdus, joka on minulla onneksi melko lievä, sekä se että suhteeni ruokaan on aiemmin ollut aika kompleksinen. Olen siis ollut niitä tyttöjä, jotka yrittävät syödä niin täydellisesti että kokonaisuus menee liian vaikeaksi eikä enää tue terveyttä. 

Viime viikon määrät olivat joka tapauksessa liikaa minulle. Tällä hetkellä 6 – 8 tuntia tuntuu aika hyvältä, vaikka olisi kiva tehdä enemmänkin. En tiedä jääkö se nyt kiinni energiansaannista vai maksanko vielä oppivelkaa aiemmista virheistä, mutta ehkä kuukausien ja vuosien saatossa keho sopeutuu suurempiin määriin. Toki treenien laatu on tärkeämpää kuin määrä, mutta on vain niin kiva olla liikkeessä.

Mainokset

Kotimaan triathlonlomailua

Olen ollut tämän viikon lomalla ja treenannut hieman tavallista enemmän, kun sen vastapainoksi on ollut mahdollista myös levätä ja palautua normaalia paremmin. 

Haaveilin että olisin lähtenyt Kanarialle ja viettänyt siellä kevyen triathlonloman uiden, pyöräillen, juosten sekä tietysti leväten ja auringosta nauttien. Mutta suhteellisen lyhyellä varoitusajalla ei löytynyt kovin edullisia pakettimatkoja yksin reissaavalle, ja koska matkustuskokemukseni on vähäinen, lentojen ja hotellien varaaminen itse ei tuntunut luontevalta. 

Matkahaaveesta luopuminen harmitti ensin paljon, sillä olin jo varma että reissu toteutuisi, mutta tällä haavaa kotinurkilla pysyminen olikin ehkä kuitenkin paras vaihtoehto itselleni. Kun joskus toivottavasti pääsen triathlonlomalle, haluan suunnitella sen riittävän hyvin etukäteen, että todella myös pääsen nauttimaan niistä asioista, joista olen haaveillut, tai että sille ainakin on hyvät edellytykset. Nyt pikaloma matkustamiseen tottumattomalle olisi saattanut olla kokemuksena kuormittavampi kuin loman tuoma rentoutus. 

On ollut mukava viettää lomaa talvisessa Suomessa ja huomata kuinka päivä alkaa pikkuhiljaa pidetä. En silti ole ulkoillut mitenkään erityisen paljon, vaan itseasiassa viihtynyt enemmän uimahallilla. Uinnissa on paljon parantamisen varaa, varsinkin vedon voimantuottokohdassa, etten painasi vettä alaspäin ja toisaalta saisin haettua selästä ja ojentajasta paremmin voimaa vedon loppuun. 

Olen kuitenkin ulkoillut sen verran että sunnuntaina ja tiistaina kävin ensimmäiset kerrat retkiluistimilla Jyväsjärvelle loppiaisena auratulla luisteluradalla. Tiistaina kävelin vajaan puoli tuntia kotoa satamaan ja luistelin puolentoista tunnin nousevan pk-lenkin sauvojen kanssa. Suoritin myös jokatalvisen kaatumisen kun tökkäsin sauvan luistimen alle ja lensin polvilleni. Ei tullut verta joten ei sattunutkaan. 

Haastavinta mulle treenimäärien ja toisaalta myös tehojen nostossa on energiankulutuksen kasvu ja siihen tottuminen. Hetkittäin tuntuu että jaksaisi tehdä useammankin treenin päivässä, mutta syöminen tuntuu vastenmieliseltä eikä kertakaikkiaan ole yhtään nälkä, vaikka pitäisi syödä. 

Kokemuksesta kuitenkin tiedän ettei kehoni kestä kovia määriä kuin lyhytaikaisesti, joten en ole ruvennut ahnehtimaan treeneillä. Tänään teen viikon ainoan tuplatreenin, kun aamulla kävin uimassa 45 minuuttia tekniikkaa ja tätä kirjoittaessani edessä on vielä illan juoksutreenit, joissa mennään yleensä kynnyksellä tai vauhtikestävyysalueella. Huomenna pidän lepopäivän ja käyn hierojalla, lauantaina on taas pitkä uintitreeni ja sunnuntaina ehkä oloa kuulostellen jotain palauttavaa, sillä tunnen jo hipovani omia rajojani. Vastaavasti ensi viikon aion pitää todella kevyenä varmistaakseni ettei kuormitus jää päälle ja keho saa aikaa sopeutua aineenvaihdunnan muutoksiin, joita tämä viikko toivottavasti aiheuttaa. 

Haaveilen että kestäisin joskus kovempiakin määriä ja että tottuisin suurempaan energiankulutukseen sekä henkisesti että fyysisesti, mutta toisaalta olen tajunnut ettei treenaamisen maksimointi ja tiukka tavoitteen asetanta ole se juttu mulle. Ero on ehkä siinä, että aiemmin omat puutteet tuntuivat ahdistavilta ja maaliviiva tuntui siirtyvän aina vain kauemmas sitä mukaa kun yhden tavoitteen saavutti. 

Nyt taas koko harrastuksen tai liikunnallisen elämäntavan suola on itselläni siinä, että aina on jotain, missä kehittää itseään (positiivisessa mielessä) ja se tekee tästä mielenkiintoista. Lähtökohtaisesti riitän itsenäni ja kaikki kehittyminen on plussaa siihen päälle. Päälle päin treenaamiseni näyttääkin varmaan ulkopuolisesta aika samalta kuin ennenkin, mutta tekemisen tapa ja fiilis on erilainen. Teen tätä itselleni, omilla ehdoillani.