Talvipäivää viettämässä

Eilen vietimme seuralaisten kesken talvipäivää leirikeskus Vesalassa Jyväskylän Vesangassa. Paikalla oli vain toistakymmentä staminalaista, sillä ainakin samaan aikaan pidetyt Oskarin uinnit ja ehkä myös Hippoksen SM-hallit verottivat väkeä. Mullakin sattui olemaan töissä päivystysviikonloppu, mutta uskalsin lähteä kun pidin työpuhelinta ja -läppäriä mukana. 

Varsinainen ohjelma alkoi kahdeltatoista ruokailulla. Tarjolla oli jauhelihapihvejä ja perunoita, lisäksi jälkiruuaksi oli jotain tosi hyvää kermaista hedelmärahkaa. Vitsailtiin että kerrankin saa syödä pöytäseurassa jossa oma annos on ihan normaalikokoinen, ja voi huoletta santsatakin… Ruokailun jälkeen jatkoimme vuosikokouksella ja hiljattain pidetyn seurakyselyn tulosten yhteenvedolla. Vastauksia yhdisti varsinkin toivomus yhteisen toiminnan lisäämisestä sekä treeneihin että sen ulkopuoliseen tekemiseen liittyen, mutta samalla moni koki arjen aikataulut haastavina yhteisiin tapahtumiin osallistumiselle. Yhteistä toimintaa yritetään kuitenkin lisätä, ja toivotaan että ihmiset aktivoituvat ja ehtivät mukaan.

Kokouksen jälkeen saatiin taas herkutella, kun tarjolla oli kahvia ja vastaleivottua pullaa, joka sekin oli tosi hyvää. Loppupäivä oli varattu vapaalle ajanvietolle ja saunomiselle. Osa lähti hiihtämään, osa kävelemään tai hölkälle ja osa ulkoili muuten vain. Vaikka treenaaminen, ja varsinkin porukalla toteutettuna on kivaa, niin oli kyllä tosi mukavaa viettää aikaa muissa merkeissä ja yhdessäolo etusijalla. Vaikka triathlon on hyvin yhteisöllinen laji, tulee tässäkin helposti puurrettua paljon yksin juuri ihmisten erilaisten aikataulujen takia, tai koska saman tasoista treeniseuraa ei ole tarjolla. 

Itselleni tulee kohta kaksi vuotta täyteen lajin parissa ja Staminan jäsenenä. Muistan kun muutamia vuosia sitten lainasin kaverini innostamana kirjastosta Triathlon: voita itsesi! -kirjan ja pohdimme miten hienoa olisi olla triathlonisti, mutta minua hirvitti silloin miten paljon aikaa, työtä ja varusteita laji vaatisi, ja epäilin olisiko minulla rahkeita siihen. Nyt tiedän että loppujen lopuksi aikaa on kuitenkin kaikilla yhtä paljon (toki on erilaisia elämäntilanteita eikä harrastaminen aina ole mahdollista), ”työ” on hyvin suhteellista kun harjoittelu on määrätietoisuudesta huolimatta hauskaa (ja suurimmalle osalle tavoitteellisuus on koko jutun juju), ja no… Varusteita on kyllä ihan hemmetisti, mutta periaatteessa melko vähällä voi päästä niidenkin suhteen. Hienointa on että tätä voi harrastaa kuka vain, sillä ihmisiä ei erotella kunnon, iän, treenitaustan tai minkään muunkaan suhteen, vaan lajin ja ehkäpä ylipäätään kuntoilun vasta aloittanut on triathlonisti siinä missä kilpaurallaan pitkälle yltänyt konkarikin.

Ulkoilun jälkeen grillattiin makkaraa, käytiin avannossa ja saunottiin pitkän kaavan mukaan. Pimeys laskeutui metsän ylle ja verhosi maiseman. Muutama makkara paloi mustaksi. Työpuhelin ei soinut kertaakaan. Keltainen Jaffa maistui hyvälle. Ihan mahtava päätös talvipäivälle.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s