Face your fear

Kypärä, pyöräilykengät, ajolasit. Kokoan ajovarusteitani ja vaihdan ylleni pyöräilyvaatteet. Irrotan sinisen trainerikiekon ja laitan tilalle alkuperäisen. Feltin pyörä, jolla kaaduin, sai takakiekkoonsa sen verran pahan iskun ettei siitä ollut enää tielle, joten siitä tuli minulle vaihtokiekko sisäajoon. Haen häkkivarastosta pumpun ja tarkistan paineet. Olen lähdössä ensimmäistä kertaa maantiepyörällä kaatumisen jälkeen. 
Pelkäsin tielle lähtöä etukäteen, mutta tutut rutiinit auttavat pääsemään sellaiseen mielentilaan, jossa pelot sulkeutuvat pois. Tiedän että osaan ajaa, tiedän että mukana on luotettava kaveri, tiedän että ajamme vain sellaista vauhtia ja niin kauan kuin minusta tuntuu hyvältä. 

Kaupunki on kaduiltaan vielä osin hiekkainen, joten menemme autolla kauemmas hiljaisemmalle pyörätielle joka on jo harjattu. En oikein osaa kuvailla miltä tuntuu. Ei varsinaisesti pelota, tunnen oloni aika luottavaiseksi, mutta en myöskään odota erityisen innolla että pääsen ajamaan. Minua inhottaa ajatus pyörässä kiinni olemisesta ja siitä miten avuton olen jos iskeydyn vauhdilla johonkin. Tietenkään ei kannata pelotella itseään, mutta ymmärrän fysiikan lait varsin kouriin tuntuvasti. Laitan klossit kiinni ja polkaisen liikkelle. 

Pyörä tuntuu ihmeen hyvältä alla, sen rullaavuus ja ohjaustangon liikkeet tutuilta. Välillä pelkoajatukset yrittävät tunkea tajuntaani, mutta suljen ne pois. Keskityn vain horisonttiin, ajolinjaan ja siihen miltä pyörä tuntuu. Ajamme tien pätkää edestakaisin yhteensä viisitoista kilometria, sitten minusta alkaa tuntua että keskittyminen herpaantuu ja kerron kaverille haluavani lopettaa tältä erää. 

Pakkaamme pyörät autoon, vaihdamme juoksukamat yllemme ja käymme juoksemassa vielä pienen lenkin. Ilta on aika viileä, mutta kaunis ja valoisa. Minulla on uudet kengät, ne tuntuvat hyvältä jalkaan ja juoksu rullaa mukavasti. Polveni on kipeytynyt lenkeillä pitkin talvea, nytkin se alkaa oireilla neljän kilometrin kohdalla. Tulemme kuitenkin jo autolle joten se ei ehdi kipeytyä pahemmin. 

Toukokuussa on Finntriathlonin leiri, joten siihen mennessä täytyy yrittää saada lisää ajovarmuutta jotta porukassa ajaminen taas onnistuu. Heinäkuussa on Kuopio triathlon ja Kangasalan kuntoplus-matka. Ja varovaisella äänellä uskallan jo sanoa, että täältä tullaan Tahko ja savolainen perusmatka. Tänä kesänä teen kaiken itselleni, omilla ehdoillani ja tärkein tavoitteeni on pystyä nauttimaan kisasta, voittaa pelkoni ja itseni. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s