Finntriathlon-leiri

​Olin viikonloppuna Vierumäen urheiluopistolla Finntriathlonin treenileirillä. Ohjaajina toimivat Antti Hagqwist ja Tiina Boman, sekä Magnus Lönnqvist joka veti omana ryhmänään treenaavan junioritiimin harjoitukset. Olin ensikertalainen niin leiriläisenä kuin Vierumäellä kävijänä. Vaikka odotukset olivat korkealla, ne ylittyivät kirkkaasti, joten leireily tuskin jää yhteen kertaan.

Leirin ensimmäinen harjoitus oli pyörä-juoksuyhdistelmä ja se pidettiin perjantaina melko pian majoittumisen jälkeen. Ajoimme ensin 40 minuuttia kevyttä ajoa yhteen suuntaan, jonka jälkeen käännyimme ja tulimme paluumatkan hieman reippaammin. Pyöräilyosuuden jälkeen juoksimme radalla 15 min rennon reipasta juoksua ja viimeiseksi vielä muutamat avaavat 100 metrin spurtit. Sain pidettyä pyöräilyn sopivan kevyenä kuten oli tarkoitus, mutta juoksussa lähdin ehkä hieman turhan kovaa leirin ensimmäiseksi harjoitukseksi. Spurttien jälkeen sain Antilta palautetta kireistä lonkankoukistajista, joiden vaikutus näkyy juoksussa, ja ohjeet niiden liikkuvuuden parantamiseksi. 

Treenin jälkeen päästiin syömään noin seitsemän maissa. Kaikki ruokailut olivat Wanhassa salissa, joka oli lähellä majoitusrakennustamme Ilkkaa sekä keskeisiä treenipaikkoja, kuten uimahallia ja urheilukenttää. Tosin näin jälkikäteen urheiluopiston alue vaikuttaa kartallakin paljon kompaktimmalta kuin mitä se ensisilmäyksellä näytti. Ruokailun jälkeen illan viimeinen ohjelma oli noin tunnin mittainen kehonhuolto jolla vetreytettiin paikkoja seuraavan päivän treenejä varten.

Lauantai oli aurinkoinen mutta hieman perjantaita viileämpi. Ennen aamupalaa kävimme juoksemassa puolen tunnin kevyen herättelylenkin. Olisin tämänkin voinut mennä omasta mielestäni hieman hiljempaa, mutta unisena ei ajatus riittänyt kuin siihen että koitti roikkua porukan mukana. Sykkeet pysyivät kuitenkin pk-alueella ja lenkin jälkeen aamupala maistui hyvin. Kahdeksan jälkeen uskalti tankata reippaasti ilman että se haittasi seuraavaa treeniä joka oli vasta kymmeneltä.

Päivän toinen harjoitus oli uinti. Allas oli 25 metrin mittainen ja muistaakseni viiteen rataan jaettu. Pelkäsin hieman etukäteen miten harjoitus sujuisi, sillä olin nukkunut edellisen yön huonosti ja vielä aamupalan jälkeenkin oli hieman tokkurainen olo. Päätin kuitenkin olla murehtimatta sitä ja keskittyä tekemään niin hyvin kuin tällä kertaa pystyisin. Siksihän täällä oltiin, että saataisiin harjoitusta, ei esittelemässä taitojaan tai kuntoaan. 

Tykkäsin Antin tavasta vetää treenejä. Siinä oli mielestäni hyvä yhdistelmä jämäkkyyttä ja positiivista asennetta sekä vankka tietotaito valmentamisesta. Treenikään ei ollut liian raskas, vaan paukkuja jäi hyvin vielä iltapäiväänkin. Puolentoista tunnin uinnin jälkeen nälkä oli kuitenkin taas suuri ja lounaalla ihmettelinkin miten hyvin vatsa ottaa ruokaa vastaan kun kulutus on kova. Kotona olen toisinaan hieman huono syömään mutta nyt sitä ongelmaa ei ollut. 

Lounaan jälkeen iltapäivällä oli tunnin luento kevätkauden harjoittelusta. Huomasin kuunnellessa että minulla oli ensimmäistä kertaa rento ja luottavainen olo kisojen suhteen. Viime kesän perusteella tiedän jo mitä odottaa, ja vaikka startti tottakai aina jännittää, niin pystyn kyllä hanskaamaan sen. 

Kolmelta jatkettiin taas treeniä. Tällä kertaa vuorossa oli pidempi yhdistelmäharjoitus, jossa ajettiin ensin pyörällä noin 7 km matka, palattiin urheilukentälle ja kierrettiin kolme kierrosta juosten, josta jälleen vaihto pyörälle ja sama uudestaan yhteensä neljä kertaa ja jokainen kierros aina edellistä kovempana. Olin fiiliksissäni! Pyörä tuntui tutulta ja turvalliselta alla, kadenssi löytyi ja renkaat rullasivat kevyesti. Olin osannut laittaa sopivasti päälle, keho tuntui energiseltä ja harjoitus hyvältä loppuun asti.

Etukäteen ajattelin että leirin ruokailuvälit olisivat liian pitkiä minulle ilman välipaloja, ja pelkäsin hieman myös miten hyvin kestän yhtäkkiä niin suuren määrän treeniä, mutta leirin ohjelma ja aikataulutus toimikin todella hyvin eikä minulla ollut oikeastaan ongelmia minkään muun kuin yöunen kanssa. Viikonlopun aikana huomasi mikä ero on harjoitella kun pystyy keskittymään treeniin ja rentoutumaan harjoitusten välillä verrattuna normaaliin arkeen. Tuntui kuin olisin itsekin ollut ihan eri ihminen, niin helppo ja hyvä oli olla. 

Sunnuntaiaamu valkeni kylmänä. Olin seitsemältä aamupalalla. Edellisenä iltana oltiin sovittu, että osa porukasta voisi halutessaan lähteä Tiinan kanssa pyöräilemään, ja toisena vaihtoehtona olisi Antin vetämä juoksutreeni. Mietin vielä puuroa lusikoidessa kumpaan lähtisin. Tiinalta voisi tulla hyviä vinkkejä pyöräilyyn, jossa minulla on paljon kehitettävää, mutta juoksussakin olisi työmaata ja Antilta taas voisi saada jotain uutta näkökulmaa siihen. Olin sen verran väsynyt taas huonosti nukutun yön jälkeen että ajattelin lopulta etten uskalla ottaa riskiä ettei tarkkaavaisuuteni riitäkään ryhmäajoon, joten päädyin juoksemiseen. 

Juoksutreeni oli jälleen urheilukentällä. Antti teetti alkuun erilaisia drillejä, ja oli mukava huomata etten ollut ainoa jolla oli jalat solmussa. Muutenkin tuntui että treenikertymä alkoi painaa ja energiat käydä vähiin. Drillien jälkeen oli pyramidiharjoitus jossa juostiin 400, 300, 200 ja 100 metriä ja taas 200, 300 ja 400 metriä kävelypalautuksin. Aloitin ehkä hieman liian kovaa ja juoksu tuntui melko pahalta, mutta kuin ihmeen kaupalla viimeinen 400 oli kuitenkin nopeampi kuin ensimmäinen. Mentaalisestikin tämä oli minulle onnistunut harjoitus, olin todellakin poissa mukavuusalueelta mutta sain käskytettyä jalkoja kun tiesin niiden vielä jaksavan.

Melko pian aamutreenin jälkeen oli uintiharjoitus. Haukkasin välissä banaanin ja kulauksen palautusjuomaa ja toivoin että energiat riittäisivät jotenkin ruokailuun asti. Siinä ei lopulta ollut mitään ongelmaa, sillä uinti oli melko kevyt ja tekniikkapainotteinen. Löysin uusia lihaksia selästä ja ne alkoivat jo hieman kipeytyä. Loppuun uitiin myös kovempi setti pareittain 4 x 25 m täysiä viiden sekunnin palautuksella. Sekin tuntui samalla sekä pahalta että hyvältä, kun kuitenkin jaksoin sen ja kun vetojen jälkeen huomasi että itse fyysinen kipu kestää vain hetken, mutta ajatus kivusta on paljon pahempi ja mitä kauemmin sitä miettii sen kauemmin saa kärsiä. 

Uinti oli leirin viimeinen treeni. Sen jälkeen keräilimme tavarat ennen huoneiden luovutusta ja lounasta. En oikeastaan tuntenut itseäni enää väsyneeksikään, niin iloinen olin viikonlopun tunnelmasta ja kokemuksista.  Tämä oli minulle tärkeä henkireikä ja antoi paljon inspiraatiota sekä harjoitteluun kuin arkisempaankin elämään. Kuitenkin aika pitkä tie on tultu rasitusvammoista sen ymmärtämiseen mitä tasapainoinen ja kehittävä harjoittelu käytännössä on ja miten paljon myös oma mieli siihen vaikuttaa. Miten paljon iloa ja itseluottamusta tämä laji on minulle antanut! 

Onnistumisen tunteen toi myös leiristä palautuminen, johon tiesin kiinnittää huomiota aiempien kantapään oppien kautta. Tuntuu vähän hassulta miten yksinkertaisista asioista lopulta on kyse, kuten riittävästä syömisestä ja levosta, mutta nekin on pitänyt opetella, ja toisaalta kehokin muuttuu harjoittelun ja ajan myötä eikä aina voikaan tietää miten se reagoi tiettyyn kuormitukseen. Tällä kertaa siirtymä leiriltä arkeen sujui tasaisesti ilman suuria notkahduksia. Tämä antoi paljon uskoa ja motivaatiota omaan kehittymiseen niin ihmisenä kuin triathlonistina. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s