Kauden ensimmäinen triathlon

​Osa triathlonisteista on jo ehtinyt lähtöviivalle, mutta meikäläinen teki tänään vasta kauden ensimmäisen kokonaisen triathlonyhdistelmän. Treeniin valmistautuessa oli hieman deja-vu fiilis, aivan kuin olisin mennyt ajassa taakse päin siihen iltaan kun lähdin tekemään viimeistelytreeniä Tahkon kisaan ja kaaduin. 

Märkäpukua pukiessa kaveri huomasi että takapuolessa oli pieni vekki. Great. Vasta viime viikolla olin saanut etureiteen pienet kynnenjäljet, ja nyt kun ne oli saatu liimattua, viilsin jo seuraavan. Todennäköisesti viilto on tullut pukua riisuessa, sillä pukiessa en ikinä ota takamuksen kohdalta puvun päältä kiinni, vaan aina nurjalta puolelta. Kyllähän se aina vähän kirpaisee, mutta hyvin paikattuna haitta on lähinnä kosmeettinen. 

Seuraava kämmi tapahtui mittauksen kanssa. Valitsin lajiprofiiliksi avovesiuinnin enkä triathlonia, ja tajusin mokan vasta uidessa. Muuten uinti meni ihan hyvin, suunnistin poijujen välit melko suoraan eikä pieni aallokko haitannut. Sen sijaan rantautuminen oli yhtä sähläystä. En meinannut saada märkäpuvun vetoketjunauhaa käsiini ja pukua riisuttua, sitten juoksin väärään suuntaan kunnes muistin että pitää hakea kassista auton avain ja vasta sitten autolle hakemaan pyörää. Riisuin märkkärin vasta autolla. Olin pysäyttänyt uinnin mittauksen rannassa ja tein loput treenistä duathlonprofiililla. Uintikierros oli noin 500 m pituinen.

Autolla muistin etten ollut muistanut ottaa pikkupyyhettä jalkojen kuivaamisen. Kaveri oli muistanut ja lainasin häneltä. Puin sukat ja pyöräilykengät, laitoin ylleni pitkähihaisen paidan, pistin päähäni ajolasit ja kypärän, nostin pyörän autosta ja lähdin ajamaan yhdeksän kilometrin mittaista ”Köhniön treenien” vakiolenkkiä. 

Jalat olivat alkuun vähän kylmät ja hitaat. Alkumatkasta oli järjettömän kova vastatuuli, edes alamäkeen ei saanut vauhtia, saati sitten kun tie nousi ylämäkeen. Tuulisimman pätkän jälkeen kun reitti kääntyi pienemmälle sivutielle pyörä alkoi kulkea ja vauhti nousi. Mietin mielessäni miten sama lenkki tuntui lyhentyneen kolmen kesän aikana siitä kun aloitin hybridipyörällä ja miten ylämäet tuntuivat viime kesääkin pienemmiltä, vaikka jo silloin oli maantiepyörä alla. Viimeisellä suoralla vauhti oli jo yli neljääkymppiä, tosin myötätuleen. Keskivauhti jäi kuitenkin 29,6 kilometriin tunnissa.

Säädin taas vaihdossa mittarin kanssa, sillä luulin pysäyttäneeni pyörän mittauksen mutta käynnistinkin uuden kierrosajan. Työnsin pyörän auton perään, riisuin kypärän ja vaihdoin pyöräilykengät lenkkareihin. Näpertelin lukkonauhoituksen kanssa ikuisuuden ja päätin hommata uusiinkin kenkiin pikanauhat. Sitten vaihdoin duathlonprofiilin sisällä juoksuun ja lähdin kipittämään 3,2 km vakiolenkkiä.

Juoksu kulki hyvin. Syke nousi VK2 alueelle muttei tuntunut raskaalta. Reitillä on yksi isompi ylämäki mutta sekin taittui hyvin. Lopussa syke nousi jo MK:lle mutta vauhti säilyi. Kestän huonosti epämukavuutta, usein tekee mieli luovuttaa ja armahtaa itsensä. Haluan kehittyä sen suhteen kovemmaksi, niinpä puristin kunnolla loppuun asti. Keskivauhti oli mulle hyvä, 4:45 min/km, ja vielä jäi varaa kiristääkin. 

Tälläkin kertaa juoksussa vasen polvi alkoi kipuilla viimeisillä metreillä. Hieman huolestuttaa miten se kestää kisamatkat, jos jo kolmen kilometrin lenkillä tulee oireita. Vaikuttiko sunnuntaina tekemäni tiukempi pakarajumppa taas reiden ulkosyrjään? Tiedän että pakaroita pitäisi vahvistaa että jalat kestäisivät, mutta jumppaaminen saa lihakset hetkellisesti myös aremmiksi ja usein juuri puntin jälkeen polvi on oireillut juostessa enemmän. Pidemmät matkat saavat siis odottaa kunnes näihin jalkaongelmiin löytyy ratkaisu.

Oli kuitenkin opettavainen treeni. Valitse kellosta triathloniin triathlonprofiili. Ota pikkupyyhe jalkojen kuivaamiseen, jos et tykkää pukea sukkia/kenkiä märkiin jalkoihin. Käytä pikanauhoja. Nauti treenistä!

Mainokset

Kisapaniikkia

Kisapaniikki. Kuopion sprinttiin on enää kolme viikkoa. Siihen ei ole kovia tavoitteita, muistutan itselleni, mutta kun lappu on rinnassa ovat tunteetkin pinnassa ja vähintään salaa toivoo että kulkisi hyvin. Mutta mikä on realismia näillä treenipohjilla?

Uintia on tullut harjoiteltua noin pari kertaa viikossa, nyt kesällä vähemmän. Aika vähän kovia uinteja, enemmän perusuintia ja tekniikkaa. Tänä kesänä ei kauhota kovaa, mutta jos edes viime kesän tason saisi säilytettyä, olisin tyytyväinen.

 
Pyöräily lienee minulle lajeista vahvin. Kilometreja maantiepyörällä on kertynyt tänä keväänä 690. Pitkiä lenkkejä, lyhyitä lenkkejä. Kovia, rauhallisia, mäkisiä ja tasaisia -vaihtelua on ollut. Pyöräily oli minulle viime kesänä haastava, nyt se on selvästi kehittynyt.

Juoksu… Talvella tuli juostua aika vähän. Yritin panostaa muuhun tekemiseen, välillä ei vain huvittanut, keväällä oli polvikipuja. Lenkit ovat olleet lyhyitä, enimmäkseen alle 8 km mittaisia. Pari viikkoa sitten myös akillesjänne oli tulehtunut, joten nytkin on ollut muutama viikko juoksutaukoa. Mutta vielä ehtii lisätä juoksua, eikä kisoissa kymppiä pidempää tarvitse kipitelläkään. Haaveilen että joskus pääsisin Finlandia marathonin puolikkaalle, mutta näillä kilometreilla tuntuu vähän epärealistiselta että vielä tänä syksynä osallistuisin. 

Yhdistelmiäkään en ole kovin paljon tehnyt, kun jalat eivät aina ole olleet siinä kunnossa että pyörän jälkeen olisi kannattanut juosta. Mutta ne yhdistelmät mitä olen tehnyt, ovat tuntuneet ihan hyviltä. Myös uinti-pyöräyhdistelmiä olisi hyvä aloitella. Eilen kävin ensimmäistä kertaa avovedessä. Ja sain ensimmäiset vekit märkäpukuun, aivan idioottimaisesta pukemisvirheestä. Mutta itse uinti kulki ihan hyvin. Alkuun viileä vesi palelti varpaita ja sai hengityksen sekaisin, mutta sitten rytmi ja rauha löytyivät. Nyt vaan märkkäriuintia lisää ja silloin tällöin pyörää ja juoksua päälle.

Meni miten meni niin ilon kautta kulkeminen on prioriteettini numero yksi! Kaiken väsymyksen ja murheen jälkeen koitan nauttia kesästä, terveydestä ja liikkumisesta ja olla tyytyväinen suorituksiini. Enköhän minäkin vielä ehdi kehittyä ja mitata potentiaalini jos niin haluan. 

Pohdintoja ennen arkeen paluuta

Pahin uupumus on nyt levätty pois ja ensi viikolla on aika palata työarkeen. Reilun kuuden viikon katkos tuli kyllä oikeasti tarpeeseen, mutta nyt tunnen palautuneeni melko hyvin. Seuraava vaihe onkin oppia toimimaan toisin jottei uupumus toistuisi. 

Olen pitänyt kiinni liikunnasta, vaikka olen kohdannut myös ihmettelyä miten voin esimerkiksi pyöräillä kun kerran olen sairaslomalla. Siksi ettei jalkani ole poikki, ja liikunta myös tukee henkistä hyvinvointia. 

Treenaaminen on kyllä vaihdellut mielialojen ja voinnin mukaan. Oli päiviä kun vain kävelin satamassa ja istuin pitkään järvelle katsellen ajatellen etten tunne pienintäkään halua harjoitella. Mutta yhtä lailla oli päiviä jolloin ajatusten suuntaaminen treeniin antoi sisältöä ja merkitystä, puhumattakaan kaikesta hyvästä mitä liikkuminen tekee keholle ja mielelle. Muistin taas, että niin, en ole ammatti- tai edustusurheilija, onko muulla oikeastaan väliä, kuin että tämä tuottaa minulle iloa ja enemmän positiivisia kuin negatiivisia asioita? 

Sain hiljattain pari hyvää neuvoa. Toinen kuului ”älä anna minkään asian hallita itseäsi.” Suoritanko asioita vai suoritanko elämää? Mieluummin ensimmäistä, mutta kun sitä tekee liikaa, se muuttuu jälkimmäiseksi. Toinen neuvo oli ettei kannata ajatella liikaa. Ymmärsin sen niin ettei ajatuksiin ole hyvä jäädä kiinni eikä jokaista ajatusta pidä seurata. Onkin taito löytää ne ajatukset jotka auttavat eteenpäin. 

Yritän usein ajatella elämän palaset paikoilleen, ymmärtää asioita kaukaa tarkkaillen. Elämä ei kuitenkaan toimi pelkästään ajatuksen voimalla eikä sitä voi sillä tavoin hallita, ja se on paitsi melko hyödytöntä myös hirvittävän kuluttavaa. Tosielämä on täynnä muuttujia joita ei voi tietää etukäteen, joitain voi pyrkiä ennakoimaan. Harjoittelussa joskus huomaa että kuvittelemansa reitti onkin muodostunut itselle tärkeämmäksi kuin tavoite, jonne pääsisi toistakin kautta. 

On tärkeää muistaa pitää itsestään huolta. Tasapainottaa lepo, aktiivisuus ja ravinto, ihmissuhteet sekä henkinen ja fyysinen kuorma. Yritän pidättäytyä hifistelemästä peruasioiden kustannuksella. Ehkä onni on osin myös sitä että sietää hieman tylsyyttä (on kiitollinen kun asiat ovat hyvin) ja kykenee terästäytymään silloin kun sitä vaaditaan. 

Nytpä lakkaan pohtimasta ja jatkan elämää, joka tällä hetkellä on monin tavoin aivan hyvin.