Kangasala triathlon 22.7.

Kisakausi alkoi pari viikkoa sitten Kuopiossa ja jatkui eilen Kangasala triathlonissa kunto+ matkalla (1000 m, 30 km, 8 km) joka starttasi kolmelta. Kisareitit olivat pysyneet muuten samoina viime vuoteen verrattuna, mutta juoksuosuus oli nyt kokonaan erillään pyöräilyreitistä ja tämä oli minusta toimiva ratkaisu. 

Saavuimme kaverini Riston kanssa kisakeskus Mobiliaan puoli yhden aikaan ja saimme auton parkkiin sopivan lähelle vaihtoaluetta. Kävimme hakemassa numerolaput kisatoimistosta ja silmäilimme myyntipisteitä. Saattoi myös käydä niin että matkaan tarttuivat yhdet uudet Compressport-säärystimet… 

Söimme eväät (sämpylää ja banaania) ja veimme osan varusteista vaihtoalueelle. Varasimme paikat rannasta katsottuna vasemmalta reunalta läheltä toista vaihtoporttia. Vaihtoalueella oli kisajärjestäjien puolesta reilun kokoiset muovilaatikot varusteille. Asettelin omat varusteeni käyttöjärjestykseen laatikon eteen ja jätin tyhjän laatikon käytettyjä varusteita varten. Kilpailuinfo oli puoli tuntia ennen starttia, joten meillä oli hyvin aikaa virittäytyä tunnelmaan ja tavata tuttuja. 

Vuosi sitten jännitin kisaa aivan älyttömästi, sillä se oli vasta toinen starttini triathlonissa ja halu pärjätä oli silti suuri. Tällä kertaa en jännittänyt enää niin paljon eikä minulla ollut kovia tavoitteita tai suuria odotuksia. Olin aika väsynyt ensimmäisestä työviikosta loman jälkeen ja energioiden kanssa oli muutenkin vähän ongelmaa kun vähän väliä tuli nälkä ja alkoi särkeä päätä. Pelkäsin myös hieman polvien puolesta miten ne kestäisivät juoksun, mutta päätin asennoitua niin että tärkeintä on nyt nauttia kisasta ja mieluummin vaikka keskeyttää jos jotain ongelmia tulee, sillä kahden viikon kuluttua olisi vielä Finntriathlon Tahko jossa haluan olla kunnossa.

Kahden jälkeen vaihdoimme kisapuvut ja veimme loputkin tavarat vaihtoalueelle jossa kisainfo pidettäisiin. Infon aikana suurin osa puki märkäpuvun, niin minäkin. Otin yhden geelin ja hörpyn vettä. Sitten lähdimme rantaan uinnin verryttelyyn. Vesi oli sopivan lämmintä. Nousimme takaisin rantaan, jokainen etsi paikkansa ja yritti arvioida mistä pääsisi parhaiten lähtemään. Asetuin keskelle ajatellen olevani keskitason uimari ja koska halusin uida mahdollisimman suoraan. Starttimerkki kuului ja rynnimme veteen. 

Olin kuin kalaparven keskellä enkä päässyt oikein mihinkään, välillä piti lähes pysähtyä kun ei mahtunut menemään ja ihmisiä tunki melkein päältä yli ja sivusta ohi. En päässyt kunnolla omaan hyvään uintiin, mutta pysyin melko rauhallisena ja tyydyin räpiköimään parven mukana. Uinti kierti kahtena lenkkinä. Koitin ajatella että onhan tämä ihan mukava tapa viettää kesäpäivää, ei sillä ajalla tai sijoituksella niin väliä. Matkan edetessä joukko alkoi hajota ja tilaa tuli enemmän. Viimeinen poiju lähestyi ja nousin kiitollisena rantaan. Uintiaika oli 0:19:26, minuutin huonompi kuin 2016 kisassa.

Vaihtoon saapuessani tiputin korvatulpat märkäpukua ja lakkia riisuessa ja jäin hetkeksi etsimään niitä, kunnes päätin luottaa että ne löytyisivät kisan jälkeen jostain. Vedin märkkärin yltä ja kiskoin sukat ja pyöräilykengät suoraan märkiin jalkoihin ajan säästämiseksi. Kypärä ja ajolasit päähän, numerolappu selän puolelle ja pyörä alas telineeltä. T1 00:01:42. 

Pyörälle lähdin aika rauhassa ja muutama kilpuri viiletti heti ohitseni. Vauhtia alkoi kuitenkin löytyä kun sain jalat vertymään ja meno alkoi maistua. Eteen alkoi kertyä jonoa, mutta välit pysyivät arvioni mukaan sääntöjen rajoissa. Pidin jonkin aikaa perää ja joukko alkoi onneksi venyä. Lähdin ohittelemaan selkiä yksitellen. Tuntui hyvältä mennä nyt niiden ohi jotka olivat alussa ohittaneet minut! Otin pyörän aikana yhden geelin silläkin riskillä että se ei ehtisi imeytyä ja sekoittaisi mahan juoksussa. En tiedä olisinko sitä välttämättä tarvinnut mutta ehkä se toimi harjoituksena vatsalle. Jalat tuntuivat hyvältä, ajoin rennon kovaa niin ettei hapottanut. Pyöräilyaika oli 0:52:34 ja keskivauhti oman mittarin mukaan 33,2 km/h. 

T2 vaihtoon kului 33 sekuntia. Seurakaverini Hanna lähti juoksuun samaan aikaan ja juoksimme hetken rinnakkain. Tuntui että jalat rullaavat ihan hyvin ja uskalsin nostaa hieman vauhtia. En tiennyt mikä aikani oli tähän mennessä enkä juurikaan seurannut sykkeitä, menin vain fiiliksen mukaan hieman vauhtia seuraillen. Mahakin tuntui onneksi ihan normaalilta. Hörppäilin vettä juottopisteissä ja kaadoin loput päälleni mikä virkisti mukavasti, sillä ilma oli melko lämmin. 

Puolessa välissä matkaa polvien ulkosyrjissä alkoi tuntua lieviä kiristyksen tunteita enkä uskaltanut lisätä vauhtia. Toivoin vain että jalat kestäisivät maaliin asti, ja juoksin polvia kuullostellen kilometri kerrallaan. Onneksi ne eivät kuitenkaan kipeytyneet pahemmin ja sain tehdä ehjän suorituksen. Loppukirissä ohitin yhden naisen, vaikka muuten olin kyllä muiden ohitettavana. Olin myös tyytyväinen juoksuaikaan 0:34:18 ja keskivauhtiin joka oli parempi kuin Kuopiossa, 4:53 min/km. Saavuin maaliin kokonaisaikaan 1:48:32 joka oli melkein neljä minuuttia parempi kuin viime vuonna. Voittajasta jäin noin kaksi ja puoli minuuttia. 

Lähdin etsimään kadonneita korvatulppiani ja hakemaan autosta banaania ja palautumisjuomaa. Kisapäällikkö Simo oli ottanut tulpat talteen ja olin tästä hyvin kiitollinen. Minulla menee uidessa vettä korviin jos en käytä tulppia, joten parempi yrittää pitää ne tallessa. Kaverini Ristokin oli tullut maaliin ja lähdimme viemään varusteita autolle ja sieltä suihkuun ennen palkintojen jakoa. Jalkani olivat juoksun jäljiltä ihan jumissa ja kävely oli aika jäykkää. Palkintojen jaon aikana koitin vähän venytellä. Sitten yllätyksekseni nimeni kuulutettiin naisten yleisen sarjan kolmantena ja sain kipittää palkintopallille! Olin tosi iloinen ja tyytyväinen.

Palkintojen jaon jälkeen kävimme vielä syömässä kisaruuan ja lähdimme sitten ajelemaan kohti kotia. Aloin haaveilla uudesta pyörästä ja kisoista joita olisi kiva kokea. Onhan tämä mahtava tapa viettää kesäpäivää. 

Kuopio triathlon 8.7.

​”Mietin vielä edellisenä päivänä lähtisinkö tänne kisaamaan. Periaatteessa koko hommassa ei ollut mitään järkeä, mutta ei tätä järjen takia tehdäkään.” 

Eilen avasin kisakauteni aurinkoisessa säässä pidetyssä Kuopio triathlonissa kilpasarjan startissa klo 16. Kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa hotelli Iso-Valkeisen ympäristössä ja järjestelyt toimivat mielestäni erittäin hyvin. Matkat olivat 750 m uintia, 20 km pyörää ja 5 km juoksua, joista pyöräily ja juoksu kierrettiin kahtena lenkkinä. 

Uinti suoritettiin Iso-Valkeisen lammessa kolmion muotoisena lenkkinä. Pyöräily kulki mukavissa maisemissa Kallansiltojen kautta ja kisaajille oli varattu oma kaista muulta liikenteeltä, minkä lisäksi jokainen risteys reitillä oli valvottu joten ajaminen tuntui turvalliselta. Juoksu kiersi osin asfaltilla ja osin hiekkatiellä ja reitillä oli pientä korkeusvaihtelua.

Saavuimme kaverini Riston kanssa kisapaikalle puoli yhdeltä ja kävimme ensimmäiseksi hakemassa kisakansliasta kisamateriaalin: kilpailunumerot, uimalakin, ruokalipun ja kisamuistoksi tapahtuman logolla painetun tuubihuivin. Sitten menimme katsomaan kuntosarjan lähtöä joka alkoi yhdeltä. Tässä vaiheessa odotus tuntui lähes sietämättömältä, ja kun kuuluttaja kysyi kuntosarjan kilpailijoilta keitä kaikkia jännittää teki mieli nostaa omakin käsi pystyyn. 

Puoli kahden aikaan söimme kevyen välipalan. Aikaisemmin olen jännittänyt kisoihin valmistautumista syömisen osalta, mutta nyt en välittänyt stressata asiasta vaan päätin vain välttää suurimpia ylilyöntejä suuntaan tai toiseen. Aamulla söin tavallisen aamupuuroni mehukeitolla, marjoilla ja jugurtilla, ennen lähtöä vähän pastaa ja pari kananmunaa sekä hedelmäsmoothien. Kisapaikalle olin varannut sämpylää ja banaania, yhden energiapatukankin pistelin poskeeni mielenrauhan säilyttämiseksi. Noin lyhyessä kisassa energia ei liene kynnyskysymys, mutta sekään ei ole hyvä jos ennen starttia iskee nälkä tai verensokerit heilahtelevat liikaa. Tällä kertaa tuntui että omat syömiset osuivat kohdilleen, sillä ei tullut nälkä muttei myöskään liian täysi olo.

Puoli kolmelta alkoi kisainfo. Jännitys tuntui edelleen vahvana. Mikä mahtaisi olla uintikunto, sujuisiko vaihto, paljon pyörällä uskaltaisi tykittää vai kulkisiko se ollenkaan, haittaisivatko varpaissa olevat rakot ja reiden sivulla tuntuva kiristys juoksua? Toisaalta jännitys alkoi tuntua myös hyvältä ja se muuttui odotukseksi. Ihanteellinen kisailma; aurinkoista ja sopivan lämmin, ei liian kuuma. Hyvä tunnelma, jopa nostalginen fiilis. Voisi sanoa että Kuopiossa aikanaan kypsyi päätös aloittaa triathlon, kun opiskelin täällä ja pyöräilin Kallansilloilla silloisella hybridipyörälläni. Loppujen lopuksi ajalla ja sijoituksella ei olisi niin väliä, kunhan tekisin oman suoritukseni ja nauttisin kisasta. 

Infon jälkeen vaihdoin kisapuvun ja veimme varusteet vaihtoalueelle. Puoli neljältä puin märkäpuvun. Päätin syödä  yhden geelin ennen starttia lähinnä testatakseni miten vatsa reagoi siihen ajatellen pidempiä kisoja joissa energian merkitys korostuu. Varttia vaille neljä kävelin veteen ja tein pienen verryttelyuinnin. Vesi tuntui sopivan lämpimältä minulle, ei kylmää muttei liian lämmintäkään uitavaksi märkäpuvulla. Viittä vaille tuli kutsu siirtyä rantaan lähtöalueelle. Lähtö tapahtui rolling starttina. Kello tuli neljä, olin ryhmän keskivaiheilla ja kävelimme rauhallisesti lähtöviivalle, josta ajanotto alkoi. Hyppäys veteen, paino keuhkoille ja kauhomaan vettä veto, metri ja poijuväli kerrallaan. 

Uinnissa ajauduin aluksi liikaa vasemmalle ja suunnistaminen oli vaikeaa kun edessä näkyi vain massa hulluja lajitovereita. Päätin seurata laumaa ja toisaalta keskittyä vauhdin suhteen tekemään omaa suoritusta. En tiennyt uinko hyvin, huonosti vai hyvin huonosti, mutta ainakin onnistuin aloittamaan rauhallisesti ja kiristämään vauhtia viimeisellä poijuvälillä. Saavuin rantaan toisen naisen perässä, nousin vedestä ja lähdin juoksemaan vaihtoalueelle märkäpukua riisuen. Uintiin kului noin 14 ja puoli minuuttia.

Löysin hyvin oman pyöräni mutta tein vaihdon aika hitaasti kun jäin kuivailemaan varpaitani. Vaihtotekniikkani ei muutenkaan ole nopea, mutta tällä tasolla toistaiseksi ihan riittävä itselleni. Kengät jalkaan, kypärä päähän, numerolappu vyötärölle, lasit silmille, pyörä alas telineeltä ja juosten pyörää taluttaen merkille. Ketju oli edessä pienemmällä rattaalla ja aloitin pyörittelyn kevyesti jotta jalat heräävät uinnista. Sitten vaihdoin isommalle lehdelle ja lähdin katsomaan mitä jaloilla oli tänään tarjota.

Pyöräilyreitti on selkeä ja hyvin ohjattu. Pyörä alkaa kulkea ja selkiä tulee vastaan. Kisassa on peesikielto, joten en uskalla jäädä himmailemaan kenenkään taakse vaan vedän ohi vaikka hieman pelkään kostautuuko se jossain vaiheessa. Niin ei kuitenkaan käy vaan pyöritys tuntuu helpolta koko matkan ja ohitan monta pyörää. Toivottavasti menin tarpeeksi lujaa ohi enkä jäänyt kenenkään tukkeeksi eteen. Jälkeen päin mietin että olisi ollut varaa mennä vähän kovempaakin jos olisi uskaltanut, mutta olen tyytyväinen keskivauhtiini 32,4 km/h joka on minulle melko hyvä. Pyöräily taittuu noin 38 minuuttiin ja kaarran takaisin kisakeskukseen, jossa talutan pyörän telineelle, riisun kypärän ja vaihdan pyöräkengät lenkkareihin. 

Aloitan juoksun rauhallisesti. Pyörällä kulki kevyesti ja jalat tuntuvat ihan hyvältä, mutta jotenkin juoksu ei yhtään sytytä. Kunnes pienen mäen jälkeen saan kiinni yhden selän ja pääsen ohi. Edessä näkyy seuraava, en ensin usko saavuttavani sitä mutta yllätyksekseni saan naisen kiinni ja juoksen hetken hänen perässään, sitten rinnalla ja välillä melkein jätän tämän, kunnes saavumme toiselle kierrokselle ja hän jättää minut ylämäessä. En välitä taistella peesistä, ylämäki hapottaa reisiä ja vatsassa tuntuu epämiellyttävältä. 

Polvi alkaa taas varoitella itsestään ja annan itselleni siitä tekosyyn tyytyä 5 minuutin kilometrivauhtiin, vaikka uskon että pystyisin fyysisesti hieman kovempaan jos vain kestäisin henkisesti. Mutta en ole vielä löytänyt oksennusvaihdetta juoksuun, joka on vain välttämätön paha triathlonin kolmesta lajista ja vedän sen mukavuusalueen ylärajalla. Kun maaliin on enää muutama sata metri ryhdistäydyn ja kiristän vähän vauhtia. Saavun maaliin kokonaisaikaan 1:22:09 naisten yleisen sarjan viidentenä. Olen tyytyväinen, sillä saavutin tavoitteeni alle puolentoista tunnin ajasta ja kisanautinnon kokemisesta.

Maalialueella tapaan seurakavereita ja muita tuttuja. Juon vettä ja palautusjuomaa sekä syön yhden banaanin. Hetken kuluttua myös treeni- ja kisamatkakaverini Risto tulee maaliin ja menen onnittelemaan. Tämä on triathlonissa parasta -saa iloita sekä omasta että muiden suorituksesta, ihmiset onnittelevat ja tsemppaavat toisiaan, kaikki ovat voittajia. Kaikki ovat voittaneet itsensä. 

Katsomme palkintojen jaon ja viemme varusteet autoon. Kilpailijoille on tarjolla sauna ja ruokailu, hyödynnän molemmat ilomielin. Keho on täynnä endorfiineja, tuntuu hyvältä ja hengitän kisatunnelmaa vielä viimeiseen hetkeen asti kunnes seitsemältä lyömme auton ovet kiinni ja lähdemme ajamaan takaisin Jyväskylään. Tunnen vahvasti että tämä on minun juttuni eikä kukaan tai mikään saa viedä sitä minulta. Triathlon on elämäntapa, jossa ei ehkä ole järkeä, mutta paljon positiivista tunnetta ja elämyksiä.

Lomalla

​Juhannuksesta alkaen olen ollut kesälomalla ja aikaa treenaamiseen on periaatteessa ollut vaikka miten paljon, mutta kahdesta syystä olen treenannut aika vähän. Ensimmäinen syy on se että haluan viettää enemmän aikaa läheisten ihmisten kanssa ja tehdä asioita joita ei arkena tai kesän ulkopuolella juuri tule tehtyä. Maata rantakalliolla, valvoa vähän liian myöhään, olla ilman tarkkoja suunnitelmia ajankäytöstä. Toinen syy on se että yritän nyt mieluummin treenata hieman liian vähän kuin yhtään liikaa, jotta kokonaisrasitus ei mene yli kun kisoja on ensi lauantaista lähtien vain kahden viikon välein. 

En ole uskaltanut (ja osin vain viitsinyt) käydä salilla jotta jalat säästyisivät. Taidan jättää kyykkäilyt syyskaudelle ja jumpata siihen asti muuten kevyemmin. Samasta syystä en ole juossutkaan kovin paljon, mutta viime viikolla kävin hölkkäämässä kympin lenkin ilman ongelmia ja se antoi taas uskoa siihen että saan vietyä kisat läpi jos vain jalat pysyvät tässä kunnossa. Ehkä myös hierojalla voisi käydä vähän tiheämmin kisakauden ajan.  

Tällä tekemisellä ei tavoitella kuuta taivaalta, mutta alkuperäinen tavoitekin, jonka talvella itselleni asetin, oli rakentaa pohjia tuleville vuosille ja mennä tämä kesä rennolla fiiliksellä, nauttien treeneistä ja kisoista, kiristämättä ruuvia tiukalle. Triathlon on parhaimmillaan minulle henkireikä ja akkujen lataaja. Vaikka onkin mukavaa viettää aikaa kavereiden ja perheen kanssa, tarvitsen vastapainoksi mahdollisuutta lähteä yksin lenkille, kiristää ketjun tiukalle ja tuntea viiman kasvoilla.