Pientä mutta oleellista

Niin se on taas kisakausi päättynyt ja uusi harjoituskausi alkanut. Sun City Triathlonin jälkeen märkäpuku on saanut roikkua henkarissa ja kisa-asu on hautautunut kaapin pohjalle. Pidin kahden viikon ylimenokauden josta puolet meni flunssaa potiessa. Uusi treeniohjelma alkoi syyskuun alusta, ja minulla on kerrankin mahdollisuus täysipainoiseen harjoitteluun monessakin mielessä. 

Tällä hetkellä en kärsi mistään vammasta ja heikon työtilanteen vuoksi harjoitteluun ja palautumiseen on ainakin vuoden loppuun asti käytettävissä ylellisen paljon aikaa. Ja sen kyllä huomaa tekemisessä. En muista milloin viimeksi on ollut näin energinen olo treeneissä. Tai toisaalta se on suhteellista, sillä syksyn pimentyvät päivät saavat minut henkiseen virransäästötilaan ja käynnistyminen on hidasta, mutta sitten kun pääsee liikkeelle on hymy herkässä ainakin sisäisesti vaikkei se kasvoilla asti näkyisikään.

Olen tykännyt TRIBaselta saamastani harjoitusohjelmasta. Tunteja kertyy viikossa noin viidestä yhdeksään. Panostan määrän sijaan laatuun. Pyrin tekemään harjoitukset huolella ja keskittymään jokaiseen treeniin. Jos huomaan että jonain päivänä treeni ei kaikilta osin onnistu niin kuin se on alunperin suunniteltu, muokkaan sitä lennosta sopivammaksi. Uskon että eniten väliä on sillä että pystyy tekemään hyvin sen mitä tekee kuin että tekee väkisin ja huonosti sen mitä on suunniteltu. Kuitenkin yritän poiketa ohjelmasta mahdollisimman vähän.

Opettelen edelleen parempaa palautumista, siis että osaan varata tarpeeksi ruokaa, että sitä olisi tarpeeksi pian saatavilla ja että muistan syödä riittävän usein ja sovittaa päivän muut aktiviteetit palautumista tukevaksi. Lähinnä ettei päivän muu höntyily vastaa teholtaan toista treeniä jota en tietenkään kirjaa mihinkään. Palautumista tukee hyvin myös se että harjoitusohjelmassani  on lähes joka viikko kaksikin lepopäivää, kun taas joinain päivinä on tuplatreenit. Aiemmin oli vaikea malttaa levätä, mutta nyt olen huomannut että selkeä rytmitys harjoittelussa ja palautumisessa taitaa tosiaan toimia paremmin. 

En ole vielä ilmoittanut yhteenkään kisaan ensi kesälle, mutta ajatus on pitää tavoitteet vielä perusmatkassa. Jostain syystä en koe erityistä polttelua vielä pidemmille matkoille, vaikka melkein voisin laittaa pyöräni pantiksi että puolikaskin menisi, mikäli polvet kestävät juoksun. Jotenkin luonteelleni on kai ominaista tehdä asiat viimeisen päälle, joten puoli- tai täysmatkan läpivienti ei ajatuksena anna samanlaista tyydytystä kuin aikaparannus perusmatkalla ja se että voin asettaa tavoitteet pitkällä tähtäimellä. Tietyllä tapaa edelliset vuodet ovat vielä painolastina kehittymisessäni ja haluan ottaa ajan kanssa takaisin sen mitä joskus möhlin. Kehon koordinaatiota ja hallintaa, liikkuvuutta, itsetuntemusta ja muuta pientä mutta oleellista.

Mainokset